tiistai 18. kesäkuuta 2013

Viikkotiedote 25 (17.-23.6.2013)


Ratsastuskoulu
   Heidi Virta on aloittanut kesälomansa, ja tämän viikon tunnit – maanantaista keskiviikkoon – pitää Ida Varjo. Torstaina hevosilla alkaa loma, ja ne pääsevät laitumelle Malja-kentän takaisiin ruohotarhoihin. Siellä on hyvin syömistä, ja ne ovat siellä pienissä ryhmissä.
   Eläinlääkäri tutkii ne, hampaat raspataan, joitakin rokotuksia annetaan, ja tarpeen vaatiessa suoritetaan muita hoitotoimenpiteitä. LEPPOISAA LOMAA VAAN AHKERILLE HEVOSILLE!
   Töihin ne palaavat taas maanantaina 8.7., jolloin on tarjolla irtotunteja ja kursseja, joiden tiedot löytyvät nettisivuiltamme.
   Hevosten loman jälkeen tunteja pitää myös Krista Tammisto, joka esittelee seuraavassa itsensä:
Hei kaikille!

Olen -92 syntynyt ratsastuksenohjaajaopiskelija Varsinais-Suomesta, Kemiönsaarelta. Opiskelen ROKilla Ypäjän Hevosopistossa, josta meidän on tarkoitus valmistua lokakuussa 2013. Ratsastusta olen harrastanut vuodesta -99, ja ensimmäisen oman hevoseni sain 12-vuotiaana vuonna 2004. Perheessämme hevosia harrastaa minun lisäkseni myös äitini ja pikkusiskoni. Oma tallimme valmistui alkuvuodesta 2006, ja tällä hetkellä omia hevosia on yhteensä yhdeksän, joista valloittavia eestinponeja 6kpl. :) Aloitin kilpailemisen v 2006 ponilla Vidrik, ja myöhemmin olen kilpaillut myös muutamilla nuorilla hevosilla, mukaan lukien oma tammani Astoria II. Kenttäratsastus on lähinnä omaa sydäntä, ja meillä onkin kotona oma maastoesterata ja sitä myötä mahtavat tilat harjoitella. Tänä keväänä sain myös mahdollisuuden nähdä kenttäratsastusta lajina hieman lähempää ulkomailla, sillä vietin muutaman kuukauden Englannissa työharjoittelussa kenttätallilla. Jonkun verran olen kilpaillut myös rataesteitä ja koulua. Viime vuosina kilpailuista on ollut taukoa koulukiireiden takia, mutta tarkoitus on palata kilpailemaan aktiivisemmin kaudella 2014 :). Lisäksi pidän erittäin paljon työskentelystä nuorten hevosen kanssa - omassa tallissa on tällä hetkellä kolme sisään ratsastettavaa hevosta! :)

Aurinkoista kesän jatkoa kaikille, pian nähdään tuntien ja kurssien merkeissä!
Terkuin, Krista

 Hevoset Stadikalla vuosisadan hevostapahtuma Olympiastadionilla
Helsingin Olympiastadionilla, 14.-15. syyskuuta järjestettävä esteratsastuksen GP-sarjojen finaali on ainutlaatuinen tapahtuma. Kilpailun nimi, Hevoset Stadikalla, kertoo kilpahevosten paluusta paikalle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1952 olympialaisten. Ja kilpailupaikkana on upea ja historiallinen Olympiastadion.
Helsingin keskustassa järjestettävän kilpailun ohjelmassa on esteratsastusluokkien lisäksi eri lajien näytöksiä, viihdettä ja elämyksiä!
Lauantaina klo 15 LähiTapiola Grand Prix ja LähiTapiola Future Challenge -sarjojen parhaat ratsukot taistelevat sarjakisojen voitosta. Sunnuntaina klo 15 gp-sarjojen parhaat taistelevat Volkswagen Leading Rider -finaalissa päävoitosta, Vuoden Autosta, Volkswagen Golfista. Autokisassa hypätään vuoden 1952 olympialaisten finaalirata.
Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 10.00. Lauantaiaamuna nuoret hevoset kilpailevat Racing-finaaleissa. Lauantai-ilta huipentuu valaistulla stadionilla kouluratsastukseen, musiikkiin ja korkeushyppykilpailuun. Sunnuntaiaamu alkaa Unikulma Grand Prix'lla, jonka jälkeen vuorossa ovat maamme parhaat poniratsukot.
Expossa on myynnissä monipuolisesti kaikkea hevosiin ja maaseutuun liittyvää, ja sinne on vapaa sisäänpääsy myös niille, joilla ei ole tapahtumalippua.
Aikuiset alkaen 22,50 ja lapset (5-15 v.) 6,50 euroa. Kahden päivän lippu 32,50 ja 11,50 euroa.
Ratsastajainliiton jäsenet saavat aikuisten lippunsa toimituskulujen (2,50 €) verran edullisemmin ostaessaan ne 30. kesäkuuta mennessä. Jäsenetu ei koske A-katsomon Premium-lohkoa. Ryhmälippujen ostaja saa kaksi ilmaista lippua kaupanpäälle ostaessaan kymmenen lippua.
Turun Ratsastajat on järjestämässä matkaa Helsinkiin Stadikalle!
Jos toimimme ennen 30.6. saamme alennusta. Haluatko lähteä mukaan?
Järjestämme yhteiskuljetuksen yhdeksi päiväksi!  Hankimme liput mahdollisimman edulliseen ryhmähintaan!
-         Kerro kumpana päivänä haluaisit lähteä.
-         Ota yhteyttä viim. 24.6. venla.vaatanen@pp.inet.fi

Kouluratsastuksen aluekilpailut 16.6.2013
Turun Ratsastajat järjesti  Lounais-Suomen harrastemestaruuskisat Artukaisten ratsastuskeskuksessa. Valitettavasti sää ei suosinut meitä, sillä todella rankka sade kasteli kentän, ratsastajat ja hevoset kertakaikkisen märiksi. Onneksi kilpailut kuitenkin saatiin vietyä loppuun, ja viimeinen luokka ratsastettiin maneesissa.
SUURKIITOS AHKERILLE TOIMIHENKILÖILLE!
TR:n jäsenten menestystä
Helppo B, harrastemestaruus hevosratsukoille: 16. Sinikka Suomalainen Elegance 56,97%, 17. Saija Kulmala Licenzija 56,66
Helppo B: 4. Saija Kulmala Dinaar 57,06 (ensimmäinen ei-sijoittunut), 8. Maria Honkinen Sandro Star Carrus 54,45, 10. Nina Suvanto-Collan Verba 51,19
VIIKON 24 AHKERIN oli Dino 14 tuntia, ja Karina, Ansa, Reksi, Lissu ja Jekku 13 tuntia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti