keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Viikkotiedote 17 (21.-27.4.2014)



Päivi Kinnusen istunta- ja kouluratsastuskurssit

   Päivi piti tuttuun rentoon tyyliinsä tehokkaat kurssit, ja lihakset saivat kyytiä. Kouluradat rakennettiin ”tuntikentälle”, ja hevoset ja ratsastajat totuttelivat niiden mittasuhteisiin. Mukavasti meni pääsiäisviikonloppu.

Pääsisäisrieha lauantaina

   Lauantaina 11-15 pidettiin pääsiäisrieha. Ensin oli talutusratsastusta metsälenkillä tai Malja-kentällä. Ratsuina olivat Lissu, Jekku ja Reksi. Ratsastajia oli parivuotiaista alkaen. Tosi pieni tyttö Reksin selässä yritti heti saada sitä liikkeelle ja ihmetteli: ”Miksei tämä Reksi liiku.” Lähtihän se liikkeelle ja käyttäytyi hyvin kuten kaikki muutkin hevoset. Ihmeesti ne heti tajuavat, että selässä on pieni ihminen ja kävelevätkin varovasti, että ratsastaja pysyy selässä, varsinkin Lissu. Se painoi ison päänsä vuoroaan odottelevan pikkuratsastajan poskea ja vatsaa vasten ja henkäili hellästi.

   Sitten siirryttiin maneesiin kisailemaan. Kaksi joukkuetta osallistui viestiin, jossa lajeina olivat pujottelu, munan kuljetus lusikassa, mutta siihen kisa päättyikin. Lenttu riehaantui takaperin ratsastuksesta, ja ratsastaja putosi ja loukkasi kätensä, eikä kisaa jatkettu.


TIEDOTTAJAN MUNAUS tapahtui tässä kohdassa:


Tuossa pääsiäisriehassa loukkaantunut ratsastaja ei pudonnut Lentulta, vaan talutti sitä. Kun ratsastaja oli saatu takaperin selkään (siis ilman satulaa), Lenttu jo vähän hermostui ja hikeentyi  täysin, kun ratsastaja otti käsillään tukea sen lautasilta. Ratsastaja putosi (ei loukannut), mutta taluttaja kompastui ja satutti siinä itsensä.
Tiedottaja oli juuri tulossa kantaen lusikassa munaa Jekun selässä ja tuijotti munaa niin hartaasti, että havahtui vasta kun Lenttua alettiin pyydystää.

  Pääasia on kuitenkin, että loukkaantunut taluttaja on jo jalkeilla ja paranemaan päin, vaikkakin käsi kipsissä.
 
 


   Myöhemmin kilpailtiin Jerusalemin suutarissa ja sen jälkeen oli vielä tehtävärata. Iina Ranta ensin Hanilla ja sitten Lentulla ”pesi kaikki” ja oli molempien luokkien voittaja!

   Selästä suistuminen oli todella ikävä asia, paranemista vaan pudonneelle, mutta muuten päivä sujui oikein mukavasti.

Tulossa paljon kilpailuja ja toimintaa ja TOIMIHENKILÖTEHTÄVIÄ!

   Harjoituskoulukisoista alkanut kisaputki jatkuu tästä eteenpäin. Sunnuntaina 27.4. klo 10.00 alk. on harjoitusestekilpailut. Luokat 40-110 cm. Kutsu Kipassa.

4.5. vuorossa ovat alueelliset estekisat klo 9.00 alk. Aluksi 80 cm seurakilpailuluokka, muut luokat 90-130 cm.

   Äitienpäivänä vedetään henkeä, ja sen jälkeen 16.-18.5. on Turun Malja-esteratsastuskilpailut.

   8.6. on kouluratsastuskilpailut.

Nyt on mahdollisuus saada paljon merkintöjä Toimihenkilöpasseihin – ja ilman niitä merkintöjä meidän onkin hyvin vaikea pitää kilpailuja. Eri tehtävät eivät ole mahdottoman vaikeita. Jos on kentällä töissä näkee tosi läheltä jännittäviä tilanteita ja oppii asioita katsomalla, miten tilanteistä selvitään. Jokaiseen tehtävään saa ohjeet, ja jos ryhtyy vaikka porttivahdiksi, siinä ei tarvitse olla koko päivää vaan vain oman vuoronsa ajan. Rohkeasti mukaan! Ja viidellä merkinnällä saa ratsastuskoulutunnin.

PUOMIEN MAALAUS- JA KUNNOSTUSTALKOOT LAUANTAINA 26.4. KLO 13 ALKAEN TALLILLA!

Kaikki mukaan (ei vaadi timpurintaitoja), jokaiselle löytyy tekemistä.

Talkoiden jälkeen sunnuntain harkkakisojen radan rakentaminen klo 17 alkaen.

Toimihenkilöpassi mukaan ja nimi kilpailujen toimihenkilölistaan viimeistään lauantaina!

Kansallisen tason Turun Malja-esteratsastuskilpailumme ovat 16.-18.5., ja tästä alkaa loppukiri kisoihin valmistautumisessa – ja siinä tarvitaan kaikkia!

Turun Ratsastajien kisamenestystä:

Ypäjän Spring Show 18.-20.4.

110 cm arv. A.0.0. 5-7-vuotiaille alueluokka 27(10) 1. sija (kaikki nollaradan tehneet)

115 cm arv. A.0.0 5-7-vuotiaille 34(14) 1.sija (kaikki nollat)

120 cm arv. A.0.0 5-7-vuotiaille 24(11) 1. sija (kaikki nollaradan tehneet olivat ykkösiä)

RATSASTUSKOULUTUNNIT VAPUN AIKAAN: VAPUNPÄIVÄNÄ TORSTAINA EI OLE TUNTEJA,

VAPUNAATTONA KESKIVIIKKONA ON TUNNIT, MIKÄLI HALUKKAITA LÖYTYY!
 
 
Kuvassa vasemmalta oikealle Eija ja Hani, Jessica ja Karina, tuplavoittaja Inna ja Lenttu sekä Kaarina ja Jekku











 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti