keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Nina Fagerströmin klinikka 13.4.2013

Olemme päättäneet, että viikonlopun Nina Fagerströmin klinikka järjestetään alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

Olemme jutelleet asiasta useiden eläinlääkäreiden kanssa ja jokainen on ollut sitä mieltä, että klinikka voidaan varotoimet huomioiden turvallisin mielin järjestää. Samaa tukevat tämän hetken viranomaistiedotteet asiasta. Kaikki klinikkaan osallistuvat hevoset ovat terveitä, samoin kun kyseisten hevosten tallikaverit. 

Yleisöä pyydämme noudattamaan erityistä huolellisuutta normaaleissa varotoimissa. Älkää tulko paikalle muilla talleilla käyttämissänne vaatteissa ja muistakaa vaihtaa vaatteet ja mieluusti vielä käydä suihkussa ennen kun menette omalle tallille tapahtuman jälkeen. Artukaisten talliin on ulkopuolisilta pääsy kielletty. Yleisön ja hevosten kulkuovella on Virkon S suihkepullo, jota suositellaan käytettäväksi. Lisäksi käsidesiä. 

Muutamasta peruutuspaikasta johtuen lippuja on vielä saatavilla. Tiedustelut lehtonen.annakaisa@gmail.com tai 050-3035662. Mahdollisesti myös ovelta vielä lippuja saatavana, kysy em. numerosta tilannetta.

Klinikan jälkeen järjestettäviin valmennuksiin on yleisöltä pääsy kielletty. 

Tervetuloa seuraamaan tätä hienoa tapahtumaa! 

Anna-Kaisa Lehtonen
Turun Ratsastajat

Lisätietoa herpesviruksesta:
http://www.hippos.fi/rekisterointi_ja_omistaminen/hevosen_hyvinvointi/ajankohtaista_-_omistaminen/tietoa_herpesvirustilanteesta.5377.news
http://www.ratsastus.fi/srl/uutiset/101/0/yksi_herpestapaus_todennettu_tilannetta_seurataan
http://www.tampereenhevosklinikka.fi/index.php?mact=News,cntnt01,detail,0&cntnt01articleid=48&cntnt01origid=57&cntnt01returnid=57
http://www.anivet.fi/index.php/hyoedyllistae-tietoa/erikoisartikkelit/14-erikoisartikkelit/80-herpesvirus
http://www.tampereenmessut.fi/tampereenmessut/tiedotteet/show.tmpl?id=1359;sivu_id=1228

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti